Rauman Satama Oy jatkaa satama-alueen kehittämistä vastatakseen lisääntyvään kysyntään

Rauman Satama Oy on aloittanut valmistelut uusien kenttäalueiden rakentamiseksi Petäjäksen satamaosaan. Hankkeessa louhitaan kalliota ja täytetään vesialueita. Uutta kenttätilaa saadaan noin 9 hehtaaria. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa vuoden 2018 aikana ja saada valmiiksi vuonna 2019. Kenttähankkeen kustannusarvio on noin 11 miljoonaa euroa. Hankkeesta järjestetään kevättalvella 2018 urakkakilpailu.


Rauman satamassa on käynnissä konttiterminaalin laajennushanke, joka saadaan kokonaisuudessaan käyttöön helmikuun 2018 alussa. Rauman väylän syvennystyöt valmistuivat marraskuussa ja uusi 12 metrin väylä otettiin käyttöön joulukuussa 2017. ”Rauman sataman konttiliikenne saavutti kaikkien aikojen ennätyksen viime vuonna ja kasvunäkymät ovat hyvät”, toteaa Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Hannu Asumalahti. ”Uusien kenttäalueiden rakentaminen on välttämätöntä, jotta voimme hyödyntää jo rakennetun laiturikapasiteetin ja tarjota tiloja myös uusien asiakkaiden käyttöön.”

Petäjäs kentät 2018-2019


Lisätietoja: Hannu Asumalahti, toimitusjohtaja +358 (0)50 303 9700